Luumäen tulevaisuus itsenäisenä kuntana
Luumäellä, kuten koko Euroopassa, odotetaan kiinnostuneina, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan. Suomessa on tulossa kuntauudistus, jossa pitää puuttua rakenteisiin lähes kaikkien kuntien osalta.
Pelkkä säästäminen ei johda hyvään tulevaisuuteen. Jos jatkamme vielä pitkään Luumäellä nykyisellä tyylillä, voimme unohtaa itsenäisen Luumäen, mitä siitä nytkään enää on jäljellä. Kunnan budjetista 60% menee sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin, joista päättää Eksote. Mielestäni kunnan on nyt panostettava tulevaisuuteen aivan eri tavalla, kuin mitä ensi vuoden talousarvio-esityksessä kunnanhallituksen enemmistö valtuustolle esittää. Luumäen kunnan talous on hyvässä kunnossa ja sitä tulee nyt hyödyntää, jotta Luumäki olisi viihtyisä ja elinvoimainen kunta nykyisille asukkaille ja houkutteleva paikka uusille asukkaille/veronmaksajille. Mikäli jatkamme nykymenoa, voimme unohtaa itsenäisen Luumäen ja aloittaa laskukiidon Lappeenrannan syliin. Nyt ei kannata säästää itseään hengiltä.
Kokoomus on tehnyt useita esityksiä kunnan säilyttämiseksi houkuttelevana kuntana. Kunnalla on kassassa rahaa toteuttaa ehdottamamme investoinnit, jotka tähtäävät täällä asuvien ja mahdollisesti tänne muuttavien elämänlaadun parantamiseen. Miksi emme käyttäisi kuntalaisilta vuosien varrella kerättyjä varoja heidän hyväkseen.
Kokoomus esittää vuoden 2012 talousarvioon mm. seuraavia muutoksia:
- Taavetin koulun asuntosiiven ottamista opetuskäyttöön ja teknisen työn tilojen saneeraaminen
- Kannuskosken koulun lämmitysjärjestelmän uusiminen
- Virastotien kerrostalon saneeraus
- Viihtyvyyssuunnitelman toteuttaminen Taavetin taajamassa ja Jurvalan Lepolan alueella
- Saarentien katuvalaistuksen rakentaminen Risulahden lavalta Jalkosalmeen
Tulkoon mainittua, ettei Kokoomus esitä pelkästään lisämäärärahoja ensi vuoden talousarvioon, vaan myös säästökohteita löytyy. Em. toimenpiteisiin saadaan rahaa mm. siirtämällä Perälän alueen infran rakentamista parilla vuodella eteenpäin. Mielestäni ensisijaisesti tulisi kehittää Taavetin ja Jurvalan taajamia, joissa tälläkin hetkellä on runsaasti rakentamattomia tontteja mm. Rusasen pellolla, Laukuslahdessa ja Pihjalaniemessä. Lisäksi vapaita tontteja on Sorosenniemessä, jossa infra on jo valmiiksi rakennettu. Rakennetaan nämä alueet ensin ja jatketaan Perälässä sen jälkeen, kun kysyntä vilkastuu.
Maan hallitus on kertonut, että pakkoliitoksia ei tule uudessa kuntauudistuksessa. Luumäen kunta voi vielä itse päättää, jatkaako se itsenäisenä kuntana vai osana jotakin muuta kuntaa. Kunnan asukasluku on vähentynyt vuoden 2011 aikana 50 hengellä eikä pelkkä alhainen veroäyri näytä olevan riittävä houkutin uusille asukkaille. Nyt on oikea aika katsoa eteenpäin, uudistaa kunnan toimintaa avoimemmaksi ja rohkeasti kehittää uusia toimintatapoja.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
Kari Metsäkallio
Luumäen Kokoomuksen puheenjohtaja